Kootussa Ravissa

3. toukokuuta 2016

Hertta ei hyvä...

En nyt tiedä. Joku mättää. 

Näissä fiiliksissä ei huvita lähteä sen kummemmin kirjoittelemaan, mutta jotain kuitenkin.
Hertta on siis ollut todella kiva vielä viime viikolla ratsastaa. Tosiaan niistä kisasuunnitelmistakin, että peruttiin Vihti, koska aiotaan mieluummin panostaa nyt siihen Inter II ja oltaisiin ehkä jo jossain lähiaikoina tuupattu se virallisena kansallisena luokkana esimerkiksi Laaksolla toukokuun lopulla. Noh, onneks en osallistunut Vihtiin, sillä viikonloppuna H on liikkunut ihan liian vaihtelevasti nyt viikonlopun yli.

Välillä se on jopa epäpuhdas, mutta sitten taas yhtäkkiä puhdas. Siis saman juoksutuskerran aikana. Lauantaina se oli oikein mukava ja letkeä, kun menin testimielessä vain askellajit läpi. Sunnuntaina se oli tosi raskas ja hidas ja painoi kädelle niin paljon, että tuollaiselle kevytsuiselle hevoselle se ei ole yhtään normaalia. Hertta ei paina kädelle alas, se nostaa niskaansa ylös ja killii ilman tuntumaa normaalisti jos jotain negatiivista pitää miettiä. 
Maanantaina kävin maastokävelyllä ja sitä ennen vähän maneesissa pyöräyttää liinassa niin kauhean jäykän näköistä liikkumista ja Hertaksi se oli aivan liian laiska.

Noh, mä olin koko viime yön mun kissan kanssa päivystyksessä, joten tän päivän oon ollu ihan sekasin ja töistä tullessa uudelleen eläinlääkärin kautta kissan kanssa kotiin ja nukkumaan... Tallilta tuli terveisiä, että Hertta liinan päässä puhdas, mutta jäykän näköinen.

Tämä päivä menikin sitten soitellessa klinikka-aikoja ja konsultaatioita kissalle ja hevoselle yhtä aikaa! Ja leveää lompakkoa näyteltyä sitten eläinlääkäreille. (Hahha, vai että ihan leveä lompakko. Dream on!)

Olen ollut Herttaa hoitavaan eläinlääkäriin ja tuttuun eläinlääkkäriin yhteydessä, hierojiin yms että mikähän Herttaa vaivaa. Kyllä sitä vaan tarraa heti pieneenkin epäkohtaan. Esimerkiksi normaalisti kuuma ja häsläävä hevonen ei ole normaali kun se on laiska. Tosin mainittakoon että kun porkkanan ottaa esiin niin johan herää poni... 


Noh, varuiksi klinikalle ensi viikolla. Fysioterapeuttia, lihasrelaksanttia... ideoita on lääkärillä valmiiksi, katsotaan mitä tapahtuu :P

12 kommenttia

  1. Toivottavasti saatte nyt tän Hertan asian selville ja kuntoon, ettei tule mitään muuta inhottavaa tuohon päälle💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepäse. Siinä oli sitten sen kisaura jos ei tule kuntoon!

      Poista
  2. Voi harmi :( Mä olen ainakin sellainen, että kun hevosella (tai muulla eläimellä) ei ole kaikki hyvin, niin mikään muukaan ei silloin oikein huvita, ja mulla on aina kaikki asiat huonosti silloin. Tsemppiä klinikalle, pidetään peukkuja että olisi vain jotain pientä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä! Musta tuntuu että kaikki menee nyt päin persiitä :D Hertta kyllä jaksaa höristä, alkaa vähän ihmettelemään kun ei tehdä hommia.

      Poista
  3. Voi että, tsemppiä klinikalle! <3

    VastaaPoista
  4. Toivottavasti vaiva selviää pikaisesti ja on hoidettavissa! Kissan sairaspedille myös rapsutuksia, ymmärtääkseni ne on ehkä vielä vähän vähemmän hoitomyönteisiä kuin hevoset yleensä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleisestiottaen joo, mutta mun kissa menee ilman rauhotusta kun sitä tökittiin mahan läpi neulalla virtsarakkoon... ja se vaan on paikallaan, teki kuka sille mitä tahansa... rotuominaisuus? :D se on Ragdoll rotuinen, eli suoraan sanottuna räsynukke...

      Kissa selvisi näköjään vain virtsatietulehduksella eikä tarvinnut mitään kiviä ruveta leikkaamaan!

      Poista
  5. Voi harmi! Toivottavasti ei olisi mitään vakavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä. Jotenkin miettii että tuskin, kun kuitenkaan ei ole sellainen megakipeä, outo vain välillä!

      Poista
  6. Harmillista! Hertta on kyllä muuten ollut ihan harvinaisen terve hevonen, mitä olen ymmärtänyt. Toivottavasti vaan nyt jotain nopeasti ohimenevää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä. 18 vuotiaaksi ilman mitään jalkojen piikittelyä yms. :) pelkkiä haavanompeluita/tapaturmia!

      Poista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!