Kootussa Ravissa

27. maaliskuuta 2015

Arjen perustyöskentelyä

Hertta on ollut päivä päivältä taas enemmän geimeissä mukana. Ei olla tehty treeneissä mitään kamalan tähtitieteellistä, vain ihan perusasioita hinkataan. Toisaalta, tämä perusasioiden hinkkaus ei lopu koskaan ratsastuksessa!

Piruetteja, sarjoja ja sun muuta Yrjön asioita en ole edes tehnyt. Olen keskittynyt hevosen rehelliseen taipumiseen ja apuihin vastaamiseen. Olen ratsastanut paljon voltteja ja kulmia. Itseasiassa valmennuksessakin hinkattiin voltit ja kulmat kuntoon. Mun täytyy parantaa ja keskittyä niiden ratsastamiseen nyt tosissaan. Yllättävän vaikeaa, vaikka monesti kuulee "se on vain voltti", mutta siitäkin voi hyvin saada radalla numero 5 numero 8 sijaan, eli ei se ole itsestäänselvyys.

Ei pidä siis vähätellä voltteja ja kulmia. Valmentajakin jaksaa toitottaa että kulmien huolellinen ratsastaminen on ensi kesän kisaradoilla tuomarien lempiaihe, joihin he kiinnittävät huomiota.
Sinäällään Hertta taipuu hyvin kulmassa, mutta tuppaa mielellään vähän kaatumaan sisäpohjetta vasten. Se ei tee sitä kuitenkaan niin häiritsevästi, jolloin olen ollut liian höveli sen suhteen. Sen lisäksi, että se taipuu, täytyy sen toki myös säilyttää kokoaminen ja suoruus. Hevonen ei saa kaatua kaarteessa sisään, vaan runko taipuu eikä se saa rojahtaa.
Tarkkana saa siis olla sisäpohkeen kanssa. Hevosen tulee "kiertää" sisäpohje kuin aidantolppaa kiertäisi. Ei hevonen kaadu aidantolpan päälle huvikseen, ei se saa myöskään kaatua sisäpohkeen päälle. Ulkoavut ovat myös avainasemassa kulmassa, sillä haluan säilyttää hyvän tuen ulkoa koko kyljen matkalta. Kaulan taivutus ei ole tarkoitus, vaan rungon taivutus.
Eli sisäpohje taivuttaa, sisäohja asettaa liikkeen suuntaan. Ulkoavut pitävät tuen, mutta ulko-ohjalla tulee myödätä mukana.
Tärkeää on myös oma istunta kulman aikana. Jos ratsastajan oma ulkokylki on löysä kuin keitetty spagetti, mitä oletat hevosen tekevän? Pelastavan tilanteen tekemällä työn sun puolesta? Ehei!
Olen Airan istuntatunneilla huomannut kuinka tärkeää mun oman kylkien käyttö on! Mun heikompi kylki on vasen, samoin Hertan. Meillä siis kaarre oikeaan on vaikeampaa, koska H ei kanna vasemmasta ulkokyljestään, enkä minä. Heti kun itse keskityn pelkällä hengitystekniikalla kantamaan oman vasemman kyljen paranee kulman ratsastaminen huomattavasti!

Lisäksi yksi virhe meidän kohdalla on myös kulmien kohdalla ollut. Ravissa ja laukassa Hertta yrittää vajota liian matalaksi kaarteen aikana. Käytän sanaa sukeltaa etuosastaan. Tämä on niitä tärkeitä seikkoja mitkä pitää saada kitkettyä pois. Sen täytyy säilyttää niska korkeimpana kohtana myös kaarteen aikana, eikä se saa sukeltaa edestä. Voisin suoraan sanoa, että kokoaminen tippuu salamana jos annan sen sukeltaa. Hertan täytyy säilyttää kokoaminen myös taipuneena oli sitten kyseessä kaarre tai suoralla linjalla tehtävä taivutus.
Tässä riittää treeniä, mutta siksihän tässä treenataan että voisimme olla parempia.
Perustyöskentely on sellainen asia, jota treenataan koko hevosen elämän ajan, koulutustasosta riippumatta. Tahti, suoruus ja kokoaminen!

Kulmasta ulos, ja jatketaan kohti diagonaalia. Ulko-ohjan tulee antaa tilaa hevoselle asettumiseen ja taipumiseen.
C Janna Pehkonen
Kun asetamme sisäänpäin hevosta kaarteessa, täytyy myös muistaa myödätä ulko-ohjasta. En tarkoita että se tulisi heittää pois, mutta sen verran sieltä täytyy päästää että hevosella on mahdollisuus asettua ja taipua. Tuki on ja pysyy, mutta se seuraa taivutuksessa mukana!

Yksi hyvä harjoite aluksi millä olen nyt hinkannut niitä kulmia on sellainen, jossa lähestyn vaikka ravissa kulmaa, ennen kulmaa siirrän käyntiin ja ratsastan huolellisesti käynnissä kulman läpi. Voin myös tulla laukassa ja siirtää käyntiin. Näin en vahingossakaan vain huitaise kulmaa lävitse. Hertta ainakin rupeaa odottamaan jo siirtymistä käyntiin. Se keskittyy paremmin ja myös minä keskityn oikein tarkkaan kulman läpiratsastamiseen. Kun hevonen tuntuu hyvältä, teen myöhemmin kaikissa askellajeissa ilman siirtymiä kulman. Huomattavasti ainakin itselleni helpompaa jälkeenpäin suorittaa kulma, kun sen ratsastamisen on ensin pilkkonut osiin.
Toinen klassikkoharjoite on laittaa ne tötteröt kulmiin ja ratsastaa niiden ympäri. Haluan kuitenkin mieluummin mielikuvan, että se on mun sisäpohje, eikä tötterö, minkä ympäri ratsastetaan taipuneen kulman  läpi :)

Eilen treeneissä tein tosi näppärää harjoitetta. Tätä voi jo tehdä hyvin tasolta He B-A.

  • Liikun vain toisella pitkällä sivulla
  • Nostan laukan (käynnistä)  heti kulmasta tai sen jälkeen.
  • Laukkaan pitkän sivun harjoituslaukkaa
  • Siirryn suoraan käyntiin ennen seuraavaa kulmaa.
  • Kokoan käyntiä ja ratsastan takaosakäännöksen ja vaihdan suuntaa. Mitä kokeneempi ratsukko, sitä nopeammin voi tehdä takaosakäännöksen suoraan laukasta. 
  • Kun olen takaosakäännöksellä vaihtanut suuntaa, nostan miltei heti uuden kierroksen laukan ja laukkaan takaisin myötälaukassa pitkän sivun päähän seuraavan kulmaan ja toistan koko jutun uudelleen.
Tein tätä jatkuvasti, jolloin Hertta alkaa hieman ennakoimaan positiivisessa mielessä. Se rupeaa oikein odottamaan koska pyydän pysähtymään, jolloin hevonen on tosi valmisteltuna. Siirtymät käyntiin paranevat kerta kerralta kun  hevonen tietää tasantarkkaan mitä tehdä. Myös laukannostoa se odottaa, ei tarvitse kuin vähän nitkauttaa sisäistuinluulla ja se jo nostaa laukan. Ja mikä parasta, se nosto on hyvä. Se oikein ponnistaa takaosansa päällä ja minä keskityn vain antamaan tilaa edestä, jotta etuosa nousee myös. 
Tykkään tälläisistä näpertämisharjoituksista!

hmm... Miksiköhän kaikki mun kaverit sano Herttaa kameliksi..? ;)
Hertta nauttii kevätauringosta
Muutoin päiväohjelmaamme on kuulunut maastoilua nyt kun pohjat alkavat olla paremmat. Muutamia jäisiä paikkoja on vielä, mutta toivonmukaan kohta saisin jo ruuvata hokit pois. Kyllä se kesä sieltä tulee! Ei mene edes kauaa enää kun Herttakin pääsee laitumelle!

Ensi viikolla aletaan taas lisäämään piruettitreeniä ja sarjoja katsotaan kuntoon. Sain muuten kutsun jälleen demoratsukoksi huomiseksi Hyppäärään ESRAn järjestämään tuomareiden skaalantarkistuskurssille!
Menemme siis Hertan kanssa sinne rataharjoitusmielessä. Ei se hevonen tiedä ettei se ole edes kisatilanne. ;) Ohjelmana meille annettiin uusi FEI:n Lasten joukkueohjelma. Se on He A tasoinen. Laitanpa tapahtumasta raporttia ja toivonmukaan saan kuviakin!

9 kommenttia

  1. Täytyykin kokeilla tuota harjoitusta, kuulostaa järkevältä ja hyvältä harjoitukselta meillekin :) Meillä myös ongelmana tuo kyljen kantaminen, sekä hevonen että kuski on oikeasta kyljestään helposti löysä eikä kanna, ja joudun kyllä tekemään paljon ajatustyötä että saan sen pidettyä kannettuna koko ajan. Sun blogi motivoi mua omiin treeneihini tosi paljon, kiitos siitä! :) http://faniunelma.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvin vaikeaa! Vaikka kuinka yrittää "kanna kylki" niin ikäänkuin ei vaan saa yhteyttä sinne. :D Mutta someday! ;)

      Kiva jos saat motivaatiota omiin treeneihin :) Toivottavasti on hyötyä

      Poista
  2. Heh, täälläkin on pari viime valmennusta hinkattu kulmia niin, että ne alkaa kohta jo tulla uniinkin. :D Mut eipä ole kulmankaan ratsastaminen helppoa... mutta sitäkin tärkeämpää! Kulmassa joko tehdään pisteitä tai menetetään niitä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Niin pikkujuttu mutta niin tärkeä, ettei oikeastaan mikään pikkujuttu olekkaan :D

      Poista
  3. Mä ratsastan semmosta hevosta joka ravissa kun yrittää mennä hyvin kulman lähtee vaan juoksemaan alta. Mitä tän kanssa sun mielestä pitäis tehä? Niin ja mun taso vahva helppoC. Heppa helppo B-A.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ottaa se vaikka joka kulmassa seis? Niin että se hevonen rupee odottamaan pysähdystä ja malttaa. Tee aina päinvastoin kuin hevonen. Jos hevonen tahtoo juosta, sinä tahdot tehdä siirtymiä hitaampaan. Ja toisinpäin :)

      Poista
  4. Wellusta ei ole kuulunut mitään hetkeen? vieläkö treenaat sillä ja meinaat kisata tämän kauden?

    VastaaPoista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!