Kootussa Ravissa

29. lokakuuta 2013

Myrsky 1 - Norppa 0

Tänään tapahtui syksyn ensimmäinen nöyrtyminen kelien suhteen! Jätin siis ratsastamatta vaikka suunnitelmissa oli uhmata pimeyttä ja kuraa. Pääsin siis VASTA klo 18 Yliopistolta ajelemaan ensin kotiin ja sitten siitä suoraan tallille ottaa heppoja sisään. Ajattelin että otan ensin hepat sisään ja annan Hertan syödä hetken ja sitten lähden yksin pimeeseen ja märkään ratsastamaan, ettei Hertalle tulisi vapaata, sillä se nykyään tuppaa olemaan aika jäykkä ja "inhottava" ratsastaa vapaiden jälkeen. Ei nouse energia päähän, mutta vanheneva mamma tuppaa jäykistymään, ja sillä jää tarhassa-möllötys-moodi päälle, eli ei mielellään lyhennä itseään ja menee selkänotkolla ja pitkänä. Aina on tuplaten töitä jos sillä on ollut vapaata.

Noh, tallille saapuessani alkoi sataa vaakatasossa vettä ja kamala tuuli heitteli mun sadetakkia. Otin kiireenvilkkaa kaakit sisään (ihanaa, märkiä loimia ja hevosia) ja putsasin tarhat (meillä tosiaan joka päivä putsataan tarhatkin) jonka ansiosta olin itse ihan litimärkä jo ratsihousuista, sillä sadetakki ei ylttänyt reisille asti. Silloin päässäni napsahti ekaa kertaa tänä syksynä: "En varmana mee tänne ratsastamaan! Mä lähen himaan". Uskon että Hertta oli ratkaisuun tosi tyytyväinen. Noh, minähän olen heti huomen aamulla tulossa ratsastamaan, joten minä siinä kärsin.
Vielä en ole päättänyt menenkö kanget päässä vai nivelillä. Olen nyt mennyt enemmän nivelillä kun ei ole kisoja, tekee hyvää vaihtelua ja on mun mielestä kiva pitää hevosen suu "elävänä" kaikille kuolaimille, eikä niin että tottuu vaikka pelkästään kankiin. Mahdollisimman kevyillä kuolaimilla toimiminen on mun mielestä tärkeetä. Toki kisakaudella tuppaa menemään enemmän kangilla, mutta nyt tosiaan kun ei niitä ole, niin on hyvin aikaa mennä miten huvittaa.

Vaikka periaatteessa menen kelissä kuin kelissä ratsastamaan, niin nyt ei pinna kestänyt enää. Ihan tarpeeksi tuli kiroiltua ja raivottua kun pimeessä yritin paskoja kerätä ja samalla olla sotkeutumatta sadetakkiin ja bludaamasta itseäni vesilätäkköön. Antaa olla! Huomenna uusi yritys! Nyt taidan avata telkkarin ja katsella Rillit Huurussa ja Simpsoneita, samalla kun sade piiskaa ikkunoita selän takana. Koulukirjat ja lopputyö huutelee tossa vieressä, mutta niiden aika on joskus toiste... ;)

Tässä vielä muutama kuva viikon takaiselta pikaratsastukselta.  Päivämäärä on siis 17.10 lauantai (eli HIHS viikonloppu), jolloin oli pakkasta ja kenttä hivenen kohmeessa. Kuvissa voi näkyä välillä vähän valkoista reunoilta, josta kenttä oli jäässä mutta muuten se oli sulana niin pystyi vielä menemään. Hauskaa tosiaan, että tänään on +10 lämmintä ja sataa kaatamalla, kun taas tuona päivänä kun kuvat on otettu oli +-0 ja ehdin ratsastamaan vain 15 minuuttia kun tuli KARSEE lumisade ja lähdettiin karkuun talliin ettei kuvaajan kallis kamera mene pilalle. Eli todellakin me maneesittomat mennään kelien armoilla ja ne kelit voi olla mitä vaan! :D
C Janna-Mari Pehkonen

c Janna- Mari Pehkonen

Hyvin nostaa H mahaansa, on sillä siis jotain vatsalihaksia! ;) Voisin opetella pitämään kunnolla ohjastuntumaa... C Janna- Mari Pehkonen


Piaffia, pikkuhiljaa se sieltä lyhenee. :) C Janna-Mari Pehkonen

Lisää passagen reenausta C Janna-Mari Pehkonen

PS. Kiitos kaikille lukijoille jotka vastasitte ikä kyselyyn! Tuloksista päätellen lukijoiden keski-ikä on melko nuorekasta! :)

2 kommenttia

  1. Aivan upeita kuvia, varsinkin kaksi alimmaista. Hyvin nousee Hertan koivet! :)

    VastaaPoista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!