Kootussa Ravissa

3. elokuuta 2013

.. ja Hertta sanoi "flip"

Pitkään aikaan ei H ole radalla pelästynyt/jännittynyt mutta tänään oli taas se päivä!
Oli verkassa aika jees heti alkuun, vähän yliherkkä pohkeelle mutta antoi kuitenkin tehdä. Ravi oli tosi hyvää ja laukkakin aika ok. Käynti hieman jännittynyttä.
Sattui vielä niinkin että yhtäkkiä meitä edeltävä ratsukko jäikin pois, joten jouduin radalle luultua aiemmin. No ei tämä vielä mitään.

Itse rata oli tosi lupaava ja sujuva raviosuudeltaan. Numerot papereissa olivat vain seiskan ja kasin välissä koko raviohjelman! Huikeeta. Avot ja sulut oli kaikki 7 tai 7,5!!! Mutta nyt se etenikin ravissa, eikä jäänyt pohkeen taa, jolloin et tullut keinumista/tahtimista.

Käyntiosuus oli hieman jännittynyt, eikä kävellyt selän läpi. Lisätty käynti oli pitkästä aikaa huono, saatiin siitä numeroita 5 ja 6 välistä. Siitäkin on tullut jopa 7 joskus.

Laukkaohjelman alku oli ihan jees, mutta ensimmäiseen piruettiin tultaessa (piruetti kääntyy mörkökulmaa päin) H näki jotain M kulmassa. Se tyssäs täysin, piruetti hyytyi johonkin ravi/käynti sekoitukseen ja se väistätti ravissa H kulmaan enkä saanut sitä millään nostamaan laukkaa kun se vaan yrittää tuijottaa eteenpäin ja meni aivan kipsiin! Juuri ja juuri ennen C pistettä sain sen nostamaan vastalaukan, jotta saisin vielä esitettyä C pisteessä tulevan laukanvaihdon myötälaukkaan ja tämä onnistui. Huh, ongelman yli päästiin ja toka piruetti olikin jo parempi, mutta jännittyneisyys jäi...
Loppurata meni laukassa sitten ihan liikaa pohkeentakana. En vaan saanut sitä eteen! Se vaan jäi omaan kuplaansa taas eikä tullut niin hyvin kuulolle enää. Neloset sain puhtaasti mutta vaihdot eivät edenneet riittävästi. Kolmosissa tuli yksi vaihtovirhe, jolloin yksi vaihto tuli nelosella... Mutta näin paljon vaikuttaa jos hevonen jännittyy ja jää pohkeen taa! Ei se siitä mihinkään enää liiku vaan jää kipsiin ja jarru päälle. Onneksi ei kuitenkaan mennyt sinkoilemiseksi...

Päästiin kuitenkin maaliin asti ja prosentit oli 58,9 eli ei paha tokaks PSG radaksi jännittyneellä laukkaohjelmalla... Radassa oli siis paljon hyvää, mutta harmillinen sekoaminen kesken ohjelman :D Ei se nyt noloa menoa ollut, mutta jäi harmittamaan tollanen. Laskeskeltiin että kyllä olisi prosentit riittäny yli 60:kin kevyesti, ilman näitä patsasteluja!

Laitanpa videonkin näkyviin niin saa jokainen kattoa meitin rävellystä.

Tuomarit oli kaikki yksimielisiä kommenteissa ja sanoivat loppukommenteissa KAIKKI kutakuinkin näin: "hyvä ja lupaava raviohjelma, mutta harmillisesti jännittyy laukkaohjelmaan". Tosi kiva että kaikki tuomarit oli yksimielisiä ja pitävät meitä selkeesti lupaavina. HUH! Ollaan kyllä niin keltanokkia tuolla noitten konkareitten seassa mutta pakko se on jostain tahkoa ittensä läpi!

Huomenna sitten Va B, toivottavasti H pitää hermonsa kurissa ja kummitukset kaikkoavat kentän laidalta huomiseksi. :) Pitkä päivä tulossa jos joudutaan jäämään odottelemaan tuloksia, mutta jos sää suosii niin mikäs heittää pitkälleen nurtsille kattoon kisoja. :)

Video ja kuvat tulee myöhemmin kunhan saan ne latautuu koneelle. Teen vaikka postauksen siitä erikseen :)

3 kommenttia

  1. Raviohjelma oli kyllä hieno ja letkeä! Näin teidät Parvelassakin ja siihen kyttäpossuiluun asti tämänpäiväinen oli ryhdikkäämpi ja tahdikkaampi ainakin näin amatöörin silmään :) Lopusta en sitten ehtinyt nähdä juuri mitään kun kynä sauhusi vähän vauhdikkaammin, t. B-sihteeri ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sä olit sihteerinä! Siistii :)

      Joo mä olin ihan onneni kukkuloilla kun tuntui ravissa tosi näyttävälle ja letkeelle! Vaikka Parvelassa se oli tasasempi ja liikkui ihan jees, niin selkään se tuntui työläämmältä kuin tänään. Se oli kevyt ja liikkuvainen, mutta sitten se näki kummituksia ja vaikeudet alkoi... =)
      Mutta onneksi raviohjelma pelasti niin ei tarvinnu hävetä :)

      Poista
    2. Herttakin on niin vaikee siin mielessä, että jos se pelästyy niin se jähmettyy eikä mikään mene enää läpi. Ei pohje varsinkaan. Mutta onneksi ei oo pitkään aikaan näin käynyt (paitsi tietty tänään... :D).

      Poista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!