Kootussa Ravissa

3. heinäkuuta 2013

Kisakalenteria heinäkuulle

Nyt heinäkuun alussa katselin taas että miten kiireinen kisakuukausi on tulossa. Sain vähän vapaata viikonloppua heti alkajaisiksi kun unohdin ilmoittautua ajoissa Husön kansallisiin kisoihin... :) Olin vähän skeptinen etukäteen jo,että kannattaako sinne lähteä nolaamaan itseään, mutta viimeistään lauantai yönä ei sitä enää tarvinnut miettiä kun ajattelin että menen kuitenkin ilmoittautumaan ja huomasin että se oli umpeutunut 5 min sitten. Ei siinä mitään! Säästinpä rahaa. :D
 Elikkä aikaisemmista suunnitelmista poiketen heinäkuun alussa ei startata Husössa, vaan ensimmäinen startti on Kangasalan kansalliset ja siellä on luokkana Va B:10. En ole koskaan tätä ohjelmaa ratsastanut, ihan kiva että saa uusia ratoja, niin jaksaa paremmin reenata niitä varten.

Tämän jälkeen suunnataan Lappeenrantaan kuun lopussa todennäköisesti kansallisiin kisoihin. Tällä kertaa pääsen sinne vain sunnuntaina sillä muut päivät olen töissä. Mulla olisi torstaina silloin vapaapäivä ja pääsisin sinne torstaina siis kisaamaan mutta eihän siellä ollutkaan meille luokkia... Joten ehkä ajellaan vain sunnuntaina sinne ja luokista en vielä tiedä. Menisikö Va B vai Va A? Jää harkintaan.

Sitten vaihtuukin jo elokuulle. Eli heinäkuulle saatiinkin vain kahdet kisat. Omalla tavallaan ei haittaa. Saa Herttakin vähän kevemmän kuukauden kisojen osalta, on kuitenkin sen verran stressaaja. Voidaan keskittyä heinäkuu nyt enemmän treenaamiseen ja koitan saada enemmän valmennuksia alle. Jos on paljon kisoja, niin yksinkertaisesti mulla ei ole rahaa käydä valmennuksissa. Nyt jää rahaa sitten siihen.

Elokuussa onkin vähän enemmän kisoja ja muutenkin syksyllä niitä tulee taas lisää. Ihan kivalta näyttää kisatilanne tällä hetkellä. :)

Elikkäs 14.7 kansalliset Kangasalalla ja 28.7 kansalliset Lappeessa.

PS. Kiitos yhden blogini lukijoista, löysi hän Hertan aiemman varsan todennäköisen norjalaisen ratsastajan Facebookista. Laitoin tälle eilen viestiä että onko hän Minean ratsastaja. Odotellaan vastausta, jännä nähdä kuin käy! :)

2 kommenttia

  1. Nyt, kun sulla on sopivasti hiljaisempaa myös kisarintamalla, sait haasteen niskaasi :D -> http://tanssivalordi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonni, hommiin joutui heti! :D Kiitos haasteesta, koitan saada väsättyä ;)

      Poista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!