Kootussa Ravissa

26. huhtikuuta 2013

Ready to go


Heppa puunattu, kamat kiillotettu, frakki kaivettu kaapin uumenista, kisakassia en edes ole purkanut syksyn kisojen jäljiltä. Kaikki valmista!

Ridasin jonkun tunnin ja kävin koko ohjelman läpi. Laukkaohjelman ratsastin kokonaan läpi, muut kohdat osissa. Raviohjelmassa ei pitäisi olla mitään suurempaa häikkää, ainoastaan oikea sulkuväistö oli vähän kankeeta, sitä sitten verryttelin ja taivuttelin siihen. Laukkaohjelma meni puhtaasti, tosin meidän lyhyellä kentällä sarjavaihdot joudun tekemään vaan kolmen vaihdon verran, kun oikeasti niitä vaihtoja olisi viisi. Eli huomenna nähdään tuleeko niitä yhtä hyvin 5 putkeen kuin tulee kolme! :D Hyvin reenattu joo... Ympyrällä tein sitten vaihtoja joka neljännellä, kun ei muuten saanut kentälle mahtumaan ja ainakin ympyrällä ne onnistui hyvin ja puhtaasti. Piruetit olivat vähän parempia kuin eilen, mutta ne tulee olemaan kyllä meidän ohjelman surkein. Kehitellään niitä sitten myöhemmin lisää.

Letitin Hertan jo valmiiksi ja kannoin kamat kyytiin, jotta aamulla ei tarvitse kuin hevonen pakata autoon. Äsken vasta tulin kotiin, vaihteeksi venyi tallipäivä...

Aamulla ylös 6.15 ja tallilta lähtö viimeistään klo 8.00. =) Perästä kuuluu raporttia!

Siinä se mulipää on valmiina aamua varten
Ainiin. Kilpailunumero on 007! ;)

7 kommenttia

  1. Onnea ja hyvää rataa! :) t. puoltuttu puskailija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Oisit nyt vain paljastanut henkilöllisyytesi... ;)

      Poista
  2. Täällä ollaan peukut ja varpaat pystyssä teidän puolesta! Paljon tsemppiä teille !! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan vaan ois suht rikkeetön ja energinen rata niin bueno! :)

      Poista
  3. Tsemppia kisoihin! Toivottavasti menee hyvin.

    VastaaPoista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!