Kootussa Ravissa

9. heinäkuuta 2017

Malttia metsästämässä


Hansun kanssa on pikkuhiljaa lähtenyt treenit käyntiin. Vielä en ole vamennuksiin mennyt, odottelen pääsyä niihin, se vaatii vähän sumplimista jotta halukkaat pääsevät ja mulla ei tietenkään ole työvuoroihin ehditty laittaa toiveita niille päiville kun valmennusmahis on. Enköhän ihan kohta kuitenkin pääse. Nyt on myös ahkeraan uuden satulan etsintä käynnissä. Hansun omistaja todennäköisesti tarvitsee satulan itselleen takaisin jossain vaiheessa, joten olen nyt hakenut erilaisia satuloita testiin. Se ehkä vähän myös sotkee nyt kuvoita kun mallailen niitä, mutta eiköhän me kohta päästä tosissaan treenaamaan.

Vaikka hevonen on suht tuttu niin olen lähtenyt sen kanssa siinä mielessä alusta, että nyt mun täytyy kehitellä sopivaa viikko-ohjelmaa ja opetella se rytmi mikä on hevoselle paras. Hansu on onneksi siinä mielessä kiva nuori, ettei se kerää suoraan energiaa vaikka olisi vapaapäivä/kevyempää. Herttakin oli sellainen, että se saattoi jopa olla kuumenevampi jos oli liian rankkaa pitkään putkeen. Sitten kun antoi pari päivää lepoa, niin mielikin oli seesteisempi. Hansu tuntuu olevan samanlainen, tai ei se ainakaan vapaiden jälkeen ole mikään höyryjuna. Hansu kuumenee muista asioista kuin vapaasta... :D

Tuohon kuumumiseen viitaten, se onkin se isoin ongelma. Kauhean kilttihän Hansu on, mutta niin totaalisen väsymätön... Jos se jotain spottaa tai keskittyminen menee niin se oikeasti jaksaa höyrytä vaikka kuinka kauan! Ja sitten kun se kuumenee, se tahtoo mennä lujaa. Herne menee nenään jos ei saakkaan mennä lujaa ;)
Huomaan kauheasti vaihtelevuutta Hansun mielentiloissa. Se on kuin tamma! Ikinä et tiedä millainen päivä tänään on! Se joka sanoi että orit ovat tasaisia, valehtelee ;)
Viime viikolla esimerkkinä, Hansu oli tiistaina todella hyvä. Siis todella hyvä! Oikein rento ja keskittyväinen hommiinsa. Keskiviikkona aluksi sama meno jatkui, mutta sitten jostain syystä se kuitenkin lähti kuumenemaan (hevoset vaihtui maneesin ovella ulos ja sisään) niin sitten ei taas työnteosta tullut mitään kun herra olisi halunnut vahtia ovesta kulkevia hevosia mutta tyhmä ratsastaja-akka pyysi töitä. Näissä asioissa huomaan vertaavani nuorta hevosta Herttaan. "No kyllä Hertta-muori osasi tehdä töitä vaikka ympärillä sattui mitä!". Ehkä vähän pitäisi antaa armoa näille junioireille. Ei se keskittyminen aina helppoa ole ;)

Loppuverryttelyä matalemmassa muodossa

Olen nyt työskennellessä ollut todella natsi rentouden suhteen. Niskan täytyy olla matalalla ja alakaula irtonainen, sekä näin ollen koko selkä rentona. Tuntuu että nämä lusitanot ovat niin mestareita siinä, että niska nousee todella korkealle ja selkä painuu alas jäykäksi mutta samalla kuitenkin "pyöreä" kaula hämää. Ne kokoavat helposti, mutta Hansun kohdalla ainakin se istuu liikaa persuksilleen mutta todellisuudessa sillä ei ole voimaa siihen. Koko keho jännittyy kun se huomaakin olevansa aika pulassa siellä liian syvällä istumassa.
Kun koko hevonen on ensin saatu pyöreäksi ja rennoksi matalalle niskalle, voin huoletta lähteä vähän paikoitellen nostamaankin muotoa, kunhan selkä säilyy mukana. Tällöin ravi ja laukka ovat tosi kivan tuntuisia mutta sillä sekunnilla jos jännitys iskee, häviää liikekin. Liike muuttuu tikittäväksi ja lyhyeksi. Niska nousee ja selkä jännittyy, jalat suoristuu.
Sen kerran kun olin Hansun kanssa Paulon kurssilla, tehtiin paljon voltteja jos Hansu lähti nostamaan niskaa ylös. Nytkin olen huoletta aina kääntänyt samantien voltille jos jännitys alkaa iskeä ja niska lähtee nousemaan ylös. Tosi nopea keino saada meno takaisin hallintaan. Jos vaikka teen pohkeenväistöä tai avoa, mitä vaan, ja niska alkaa nousta, käännän samantien isomman tai pienemmän voltin. Kun Hansu jälleen rentouttaa niskaansa ja selkäänsä, jatkan samaa tehtävää kuin aiemmin.
Kyllä se mun valmentajakin Hertan kanssa jaksoi aina hokea "Niska alas, selkä ylös". Pätee myös tänäänkin!
Olen ehkä ollut Hansun kanssa vähän turhan kiltti, mutta olen nyt huomannut oikeasti sen matalan niskan hyödyn kaikkeen Hansun kanssa. Kun vaan tarkasti olen joka kerta vaatinut samaa matalaa muotoa, on Hansu kerta kerralta helpompi. En saa katsoa läpi sormien sitä ylikorkeaa niskaa, mitä se helposti tarjoaa!
Itseasiassa se alkaa olla varsin tyytyväinen siinä nykyään ja hakeutuu jo itse matalemmalle niskalle. :)
Kuitenkin täytyy muistaa ettei hevosta voi pakottaa rennoksi...

28. kesäkuuta 2017

Every end is a new beginning?


Enpä muista koska olisi mun blogissa ollut näin pitkä kirjoitustauko. En todellakaan tarkoituksella ole ollut kirjoittamatta, mutta Hertan kuoleman jälkeen en oikeastaan ole istunut koneella ollenkaan, muutakuin käynyt maksamassa laskuja. Ei vaan rehellisesti sanottuna ole ollut yhtään mitään mistä kirjoittaa. Välillä on tullut jokin aihe/treenivinkki mieleen, mutta sitten kun ajattelen että "illalla kirjoitan siitä jutun", niin illan tullen ei olekaan mitään inspiraatiota avata konetta ja kirjoittaa. Tuntui jotenkin tyhmältä kirjoittaa blogiin mitään, koska tää blogi on yksi "punaisen tamman blogi", ja nyt sitä punaista tammaa ei enää ole.
Itseäni kuitenkin puolustaakseni voin sanoa, että ihan luvan kanssa olen saanut ollakin kirjoittamatta! Täysin ymmärrettävää.

Mutta nyt ehkä blogi taas herää eloon, sillä mun hevoseton elämä loppuikin lyhyeen. 



Tämän päivän treenien jälkeen käytiin lopuksi lyhyesti tutustumassa Erkylän maastoihin

Jotkut instaa/facea seuraavat varmaan jo tietävätkin että Hansu muutti Erkylään! Itseasiassa Hertan paikalle. Nyt pääsenkin sitten työstämään Hansua kunnolla ja tutustumaan siihen vielä paremmin. Olenhan sillä jo vuoden mennyt, mutta karkeasti sanottuna vain sen 1-2 kertaa viikossa. Nyt se on sitten kokonaan mulla, joten oikeastaan mitään sen suurempaa taukoa ei sitten mulla ratsastukseen tullutkaan.
Olin jo ihan varma, että pidän kokonaan lomaa hevosista, enkä ratsasta ollenkaan. Motivaatio katosi sen siliän tien kun Hertta lähti. Kuitenkin tällainen tilaisuus tuli Hansun kohdalla, niin mietin että tyhmä olisin jos nyt vaan jäisin laakereilleni lepäämään. Harvemmin se tauko mitään kehittää, ratsastustaidosta puhumattakaan... Joten, Hertan karsina tyhjänä, itseasiassa se on orikarsina, why not?



Jos ei koita, ei voita.



Hansu on nyt viikon majaillut Erkylässä ja nyt alkaa tuntua siltä että se on asettunut taloksi. Pikkuhiljaa voidaan varmaan alkaa treenaamaankin enemmän, ajattelin jatkaa samojen valmentajien silmien alla kuin Hertan kanssa. Paljon mulla on opeteltavaa, onhan nämä lusitanot erilaisia ratsastaa kuin puoliveriset!  Hansu kuitenkin väläyttelee välillä sellaisia pätkiä, että uskon totisesti että päästään treenaamaan vaikeitakin asioita, ja haavena tietty kisaaminen. Ne vaikean jutut vaatii kyllä hitokseen työtä ja lisää voimaa, joten työskentely mun kohdalla aloitetaan alusta. Eräs ammattilainen sanoikin mulle kun kirosin että kaikki se työ Hertan kanssa meni hukkaan, niin hän totesi vain: "Kuule. Tämän lajin parissa totuttele ajatukseen että aina joudut aloittamaan alusta"
Ihan jo ruokinnan suhteen joudun miettimään mitäs tässä aletaan syöttämään, sillä Hansu on maailman nirsoimpia, ja mähän olen tottunut Hertta-mummoon joka söi ihan kaiken mitä sille antoi (paitsi valkosipulia! ;D ). Yhteistyö onneksi mm. Hartog rehujen kanssa jatkuu, joten toivon mukaan löydetään sieltä Hansulle hyvät sapuskat, sekä myös yhteistyö Horse & Riderin kanssa jatkuu varustepuolella edelleen. Eiköhän me Hansukin saada puettua tyylikkäästi. ;)
Ehkä se meidän meno alkaa paranemaan kunhan arki alkaa rullaamaan.

Ja nyt me sitten aloitetaan ihan alusta. 
Ja katsotaan mihin se riittää.


Hansu juuri Erkylään saapuneena